Sivut

Hae tästä blogista

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Vielä kerran pojat

Joku huusi näin jossain suomalaisessa elokuvassa, kenties Tuntemattomassa sotilaassa. Joka tapauksessa, huomenna olisi tarkoitus käydä vielä kerran kokeilemassa, onko se lohi syönnillä. Paljon on etelän suunnasta tullut puhetta siitä, että lohta on vielä paljon liikkeellä, mutta onko se kohdilla ja syönnillä, se nähdään huomenna. Kelin pitäisi ainakin olla kohdillaan, auringon paistetta ja pari-kolme metriä tuulta etelänpuolelta.

Nahkiaisen ulkopuolelle mennään ja siellä penkkoja ja patikoita kierrellään ja katsellaan, josko joku meidän pyydön hyväksyisi. Raporttia seuraa perässä....

Mikäli muita on kalassa, niin ei kun huutelua vhf:llä, niin vastaillaan, jos kuullaan...

torstai 13. kesäkuuta 2013

Uutisia

Hiljaisuus on verhonnut vetouistelu.comin, tai siis ainakin siinä suhteessa, että Kokkolasta ja siitä ylöspäin on lohentulo ollut heikkoa. Sippalan Jarmon blogissa myös käsiteltiin aihetta ja tuota kirkkaan veden puuttumista. Mutta toivoa pitää, että nuo tuulet vaihtaisivat vähän suuntaa, että saataisiin vettä vähän sekaisin ja sen puolesta sitten vähän hapekkaampaa ja puhtaampaa vettä.

Mutta huonoon lohen tuloon on ehkä tulossa helpotusta. Alkuviikosta alkoi kuulua uutisia, että Ahvenanmerelle olisi tullut lohilautta/-oja ja joitain kalojakin olisi tullut. Eli tästä sitten jotain puolitoista kaksi viikkoa, niin täälläkin viimeistään kannattaa olla vesillä. Itse ainakin pyrin sitten käymään joitain kertoja, jospa sitten tuo Ahvenanmaan "munat pataan reissu" unohtuisi, tai ainakin vähän piristyisi.

Mutta missään nimessä ei kannata vielä heittää välineitä varastoon, vaan katsoa, että kamppeet on kunnossa ja koukut terävinä, kun täälläkin alkaa kohta räikät huutaa ja vavat taipua. Sitä odotellessa.....